Loma-asumisen ja pysyvän asumisen ristiriita

Onko loma- ja pysyvän asumisen välillä enää eroa?

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen, jonka mukaan korkein hallinto-oikeus oli pitänyt voimassa Kangasalan kunnan päätöksen siitä, ettei asukkaiden vakituiseksi kotipaikaksi voitu kirjata heidän kaavan mukaista loma-asuntoaan. Näin siitä huolimatta, että he asuvat mökissä pääosan vuodesta ja vaikka loma-asunto vastaisi varustelultaan ja täyttäisi rakenteiltaan pysyvän asunnon vaatimukset.

Kysymyksen asettelu ei ole uusi, sillä loma-asunnon ja pysyvän asunnon välistä rajanvetoa on käyty vuosikymmeniä. Kiistassa ovat toisessa rintamassa asukkaat, jotka haluavat asua mökissä ympärivuoden, vastassaan kaavoittajat, rakennustarkastajat ja valtion kaavoitusviranomaiset. Toisinaan kuntapäättäjät olisivat mielellään asukkaiden puolella, mutta yleensä kaavoitusperiaatteet ja ympäristöministeriön ohjeet ovat pitäneet lain tulkinnan selkeänä. Ratkaisevaa on se, mihin tarkoitukseen tontti on kaavassa varattu ja/tai mihin tarkoitukseen rakennuslupa (poikkeuslupa) on myönnetty. Poikkeusluvan saaminen käyttötarkoituksen muuttamiseen on yleensä kiven alla. Yksittäistapauksessa joustaminen on vaikeaa, koska kaikkia kuntalaisia pitää kohdella samoin perustein.

Kysymys on tullut uudelleen ajankohtaiseksi, kun etätyö muuttaa ei ainostaan työn vaan myös asumisen luonteen. Jatkossa yhä useampi kunta haluaa avittaa kyliin ja haja-asutusalueelle muttamista, jos siten pystytään säilyttämään kunta elinvoimaisena. Saahan kunta vakituisilta asukkailta verotuloja, tukea koulun ja kaupan säilymiselle ja kyläyhteisölle laajemminkin.

Erottelu loma- ja vakituiseen asumisen on lähtöisin vanhasta rakennuslaista. Erityisesti tämä koskee rannoille tapahtuvaa lomarakentamista, mutta on pääosin voimassa myös kuivan maan rakentamisessa. Alkuaan loma-asuntoja rakennettiin rannoille, mutta niiden kallistuessa kiinnostus mummon mökkeihin ja kuivan maan loma-asuntoihin on kasvanut.

Rantarakentamista halutaan rajoittaa yleisen edun vuoksi. Tärkeimmät syyt ovat vapaiden rantojen säilyttäminen jokamiehen käyttöä varten, maisemalliset ja luonnonsuojeluperusteet sekä vesiensuojelu. Vesiensuojeluun liittyvät rajoitukset koskivat käymälöitä ja pesuvesien imeyttämistä, koska rannoille ei voitu rakentaa vesi- ja viemäriverkostoa. Toisaalta Suomessa on vanhastaan niin sanottu yleinen perusrakennusoikeus. Sen määrä rantarakentamisessa on määräytynyt aikojen kuluessa lain ja oikeuskäytännön kautta. Sama koskee poikeuslupien myöntämisperusteita ja kaavoitusperiaatteita.

Ajan kuluessa loma-asuntojen tekninen taso ja varustelu on noussut. Nykyisin ne ovat usein vähintään kaupunkiasunnon luokkaa. Myös uusia käymäläratkaisuja on kehitetty (mm. kompostoivat ja muut ekokäymälät, tyhjennettävät säiliöt) ja pesuvedet hoituvat imeytyskentän kautta.

Vakituisen asumisen rajoittaminen rannoilla perustuu nykyisin lähinnä loma-asumisen kokonaismäärän rajoittamiseen. Tällä tavoitellaan vapaiden rantojen säilyttämistä yleiseen käyttöön sekä maiseman ja luonnonsuojeluun. Tasa-arvo maanomistajien kesken on myös keskeinen periaate. Rantojen rakennusoikeus jaetaan tasapuolisesti ns. kantatilaperiaatteen mukaisesti. Rantarakentamista ohjataan pääasiassa asemakaavalla (ennen rantakaavalla), mutta käytännössä vieläkin usein poikkeusluvilla.

Pääsyy ympärivuotisen asutuksen rajoittamiseen rannoilla - ja eräissä tapauksissa myös kuivalla maalla - on kunnan velvollisuus palvelujen tarjoamiseen sen kaikille asukkaille. Tällaisia ovat niin sosiaali- ja terveyspalvelut kuin koulupalvelut mukaan lukien koulukuljetukset. Tarvittaessa sen tulee hoitaa myös tiet ja kunnallistekniikka. Siksi moni kunta ei ole halukas hyväksymään pysyvää asutusta paikkaan, josta esimerkiksi koulukuljetukset tulevat kalliiksi. Lupaharkintaan ei voi vaikuttaa se, mitä tarpeita rakennusluvan hakijalla tai nykyisillä asukkailla on tai ei ole. Jos käyttötarkoitukseksi hyväksytään ympärivuotinen asuminen, toimii se samalla sitoumuksena tuleville omistajille ja asukkaille.

Tähän asti asia on ja on ollut selkeä. Nyt kysymys. Onko tilanne yleisesti muuttunut? Ja pitäisikö sen perusteella määräyksiä muuttaa?

Kuten edellä on esitetty, ei loma- ja ympärivuotisen asunnon välillä ole enää juuri eroa. Toisaalta etätyö hämärtää loman ja työn rajan ja vapauttaa asumaan loma-asunnolla periaatteessa vaikka ympäri vuoden. Olisiko tässä yksi niistä lähes tuhannesta kuntien velvoitteesta, jossa kuntien holhous pitäisi poistaa tai ainakin lieventää? Annetaan kunnille vapaus myöntää vapaasti lupia asuinrakennusten rakentamiseen? Ja luovutaan jaosta loma- ja pysyviin asuntoihin?
Helsingin Sanomien tiedon mukaan loma-asuntoja, joissa asutaan pysyvästi on nykyisin 13 500. Määrä on kasvamassa, mutta pieni verrattuna loma-asuntojen kokonaismäärään, joka tilastojen mukaan on yli 470 000.

Mitä tapahtuisi, jos säännöksiä lievennettäisiin ja kuntien holhouksesta luovuttaisiin? Kuntien väliset erot lisääntyisivät. Osa kunnista ryhtyisi myöntämään avokätisemmin lupia rannoille sekä loma- että ympärivuotiseen asuinrakentamiseen. Miten kävisi maanomistajien ja asukkaiden tasapuolisen kohtelun? Entä kuka vastaisi luonnon säilymisestä ja yleisen virkistyskäytön tarpeista?

Jos rakentaminen vapautuisi, mitä tehdään siinä vaiheessa, kun palveluja on edelleen leikattava? Miten hoidetaan hajautuneen yhdyskuntarakenteen kustannukset?

Edellä kuvattu koskee pääosin rantoja mutta soveltaen myös kuivalle maalle rakentamista. Arvioinnissa on syytä erikseen selvittää lomakylien tilanne esimerkiksi hiihtokeskusten ympäristössä (koulu- ym- palvelut). Samoin taajamien lähialueet on tutkittava, koska ohjaamaton asutus (pysyvä tai loma) rajoittaa tulevaa kaavoitusta ja hajauttaa yhdyskuntarakennetta.

Kotipaikan osalta loma-asunto rinnastuu nyt matkailuvaunuihin, joissa asutaan pysyvästi. Jollei ihmisellä ole muuta asuntoa, saavat niissä asuvat kyllä osoittten, mutta väestörekisteriin heidät kirjataan asunnottomiksi. Onko tässä eräs osasyy asunnottomien suureen määrään? Useilla mökillä asuvilla on pieni kaupunkiasunto, joka voidaan määrätä kotipaikaksi. Mutta tällöin kysymykseksi nousee, onko oikein ja kohtuullista, että verotulot ohjautuvat eri kuntaan kuin minkä palveluja pääasiallisesti käytetään?

Edellä kuvattu esimerkki sopii moneen muuhunkin kunnan tarjoamaan palveluun, kun pohditaan sitä, pitäisikö kunnille määrättyjä tehtäviä poistaa tai vähentää. Aluksi turhalta byrokratialta näyttävästä toiminnosta luopuminen vaikuttaa hyvältä ratkaisulta. Mutta hetken päästä kun ajaudutaan ongelmiin, ollaan taas vaatimassa viranomaisia apuun, Ja uutta henkilökuntaa valvomaan ja poistamaan syntynyt ongelma.

Loma-asumisen lupasääntelyä on syytä tutkia, sillä asumisen ja työn luonne ovat muuttaneet ihmisten tarpeita ja vaatimuksia. Mitkä ovat tämän hetken todelliset syyt loma- ja pysyvän asumisen erotteluun? Tätä pitäisi pohtia rakennus- ja maankäyttölain kokonaisarvioinnin yhteydessä.